Pihalla

14 viikkoa jouluun

2010-09-13T17:08:01+03:00

...ja laskettuun aikaan. Kylläpä aika on hurahtanut nopeasti. Itseasiassa viime aikoina on ollut niin paljon muuta mietittävää, että raskaus on jäänyt ihan taka-alalle. Vaikka kyllä meillä päivittäin tunnustellaan vauvan liikkeitä ja naureskellaan pomppivalle vatsalle. Tarkistusultrassa oli kaikki hienosti eikä sitäkään asiaa tarvitse nyt sitten enää miettiä. Uskaltauduin ostamaan ystävältäni vaunut ja turvakaukaloita on tullut tutkailtua. Ehkä sellaisenkin tässä lähiviikkoina uskallan ostaa. Muuta ei varmaan tarvitsekaan. Äitiyspakkaus ja ystäviltä saadut vaatteet yms. riittävät ihan varmasti aluksi. Kerkeehän sitä sitten vauvan kanssakin shoppailemaan.

Sain viikko sitten tietää erittäin rakkaan ystäväni olevan vakavasti sairas. Meillä kun on tuota välimatkaa, niin omia uutisiani en ole hänelle vielä kertonut enkä nyt oikein osaa kertoakaan, vaikka tiedän hänen kyllä olevan tosi iloinen ja onnellinen puolestani, mutta jotenkin omista asioista puhuminen on nyt vaikeaa. Menee päiviä, etten sitäkään asiaa muista, mutta kuten tänään olen itkenyt lähes koko ajan ajatellessani häntä. Miksi elämä menee näin?

Minä nukun öitäni aika huonosti. Jatkuva pissahätä, kipeä lonkka ja vauvan liikehdintä pitävät hereillä. Ja se sitten tietenkin kostautuu päivisin. Väsymys ja ystävän huonot uutiset eivät ole kauhean hyvä yhdistelmä. Jos en olisi raskaana niin pullo punkkua tekisi nyt kyllä tosi hyvää.

Tänään rv 26 tasan.

23 + 6

2010-08-29T09:42:01+03:00

Onpa kulunut pitkä aika viimeisestä kirjoituksestani. Raskaus on sujunut erittäin hyvin tähän asti. Kaikki on ultrissa ja muualla ollut ihan kohdallaan ja pienen pieni "tyttölupaus" on meille annettu, ei kuitenkaan lupaa vaaleanpunaisiin vaatteisiin. Itse olen sitä mieltä, että tulee kumpi tulee, kunhan tulee.

Liikkeitä olen tuntenut jo jostain viikolta 18 saakka, johtuen todennäköisesti siitä, että istukka on ihan takaseinässä niin kaikki potkut ja pyörimiset tuntuu. Ainakin kun käden laittaa vatsalle. Viime aikoina liikkeet on kivasti näkyneet vatsan päällekin. Koko vatsan hytkyminen saa minut aina nauramaan ääneen.

Ensi viikolla menen tarkistusultraan verenpainelääkitykseni takia. Verenpainelääkkeitähän olen syönyt lähes 10 vuotta. Raskauden ajaksi lääkitys vaihdettiin ja pääsen nyt sitten hieman useammin tutkittavaksi, jotta tiedetään kasvaako vauva kunnolla ja kulkeeko suonissa virtaukset hyvin.

Minkäänlaisia hankintoja en ole tehnyt enkä varmaan vielä hetkeen osaa tehdäkään. Vaunut, pinnis ja turvakaukalo on kai ne jotka ennen lapsen syntymää täytyisi hankkia, mutta koska? Eikös ne kerkiä vielä äitiyslomalle jäätyäänkin hommaamaan? En mä varmaan ennen sitä edes tajua, että meille on oikeasti tulossa lapsi.

Hellepäivänä

2010-07-04T15:00:01+03:00

Hellepäivänä ei jaksa olla ulkona.

Viikkoja jo 15+6 ja kaikki edelleen hyvin. Vatsa kasvaa ja viime viikolla neuvolantätsy kuuntelutti minulla sydänääniäkin. Siitä tuli aika magee olo. Vatsa on tosiaan jo hieman kasvanut (sen mitä tuolta oman vatsamakkaran takaa näkyy) ja nyt kun on näin kuuma, niin vähät vaatteet kyllä paljastavat tilani. Mutta paljastakoon, ei kai sen enää niin väliä. Alan itsekin pikkuhiljaa ymmärtämään, että todellakin olen raskaana, vaikka se kyllä tuntuukin tosi kummalliselta. Siis se, että joku tosiaan kasvaa sisälläni. Mulla ei oikeastaan ole mitään hormonimyrskyjä, päinvastoin olen ihan suunnattoman rauhallinen ja seesteinen. Olen iloinen, onnellinen ja suunnattoman tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, minulla on kaikki mitä olen halunnut. Tottakai minulla vielä on haaveita ja suunnitelmia elämässäni, mutta tämä hetki on kyllä aika monen haaveen täyttymys.

Olen viime aikoina miettinyt paljonkin elämääni aikuisvuosina. Miten tähän on tultu -ja mistä. Takana on monta vuotta itsensä etsintää ja väärässä -vinossa- parisuhteessa elämistä. Kyllä täytyy olla onnellinen, että löysin rohkeutta lähteä pitkästä kipeästä suhteesta. Yhä edelleen kiitän sitä työterveyshoitajaa, joka sanoi suorat sanat parisuhteestani vaikka menin työterveyteen itkemään hankalaa työtilannetta ja hankaavaa pomosuhdetta. Ilman sitä ihanaa ihmistä en olisi nyt tässä.

Kaikki hyvin

2010-06-17T20:36:01+03:00

Ultra oli viime torstaina ja kaikki oli hyvin. Itseasiassa erinomaisesti. Mistään ei mitään sanomista. Heppu vastasi täysin menkoista laskettuja viikkoja ja päiviä ja niskaturvotusta ei ollut kyllä nimeksikään. Nyt koen sitten olevani virallisesti raskaana.

Iltapahoinvointia on siis vieläkin, se on kyllä aika ikävää. Täytyy vaan syödä mahdollisimman vähän kerrallaan ja mahdollisimman usein, niin ei okso pääse yllättämään. Tänään se yllätti töissäkin. Onneksi olin ihan yksin.

Vauvavatsaa minulla ei vielä ole, mutta mukava turvotus vatsassa kyllä. Ei tätä oikein enää pysty salaamaan, paitsi jos vaan väittää kivenkovaan että makkara ja olut on maistuneet näin grillikaudella (paitsi, että mä en juo olutta ja kaikki kaverit sen kyllä tietää). Kuljen siis reilusti mammafarkuissa tai hameessa, josta on nappi auki ja annan ihmisten ihmetellä vatsaa. Kukaan ei vielä ole kyllä mitään kommentoinut. Katseita vain sataa. Muutama vähän kaukaisempi työkaverikin tuossa selkeesti jotain katseli, mutta ajattelivat varmaan, ettei näin vanha nainen raskaana voi olla, lihonut se on.

Kaksi viikkoa neuvolaan ja kuusi viikkoa rakenneultraan. Sellaista se on raskaanaolevan elämä. Päivien laskemista. Koskakohan alan tuntemaan liikkeitä??

Viikot tänään 13+3

Minä niin toivoisin

2010-06-07T17:18:01+03:00

Huono olo alkaa väistymään. Luulisin. En kuitenkaan ole ihan varma. Enää olen oksentanut noin kerta viikkoon. Tänään lähti sitten viikko numero 13 käyntiin. Kaksitoista maagista viikkoa ovat takana. Tällä viikolla pääsen taas ultraan katsastamaan onko vatsassa kaikki niinkuin pitääkin. Olen luvannut -sekä itselleni että läheisilleni- että tämän ultran jälkeen lakkaan stressaamasta siitä olenko oikeasti raskaana vai en. Jotenkin siitä vuoden takaisesta nt-ultrakäynnistä on jäänyt niin vahvat traumat etten uskalla oikeasti luottaa tähänkään raskauteen. Vaikka olot ja oireet ovat olleet ihan toista luokkaa kuin toissa talvena, ja kyllähän me se pikkuheppu jo on nähty sykkivänä möykkynä. Toivotaan, että sykkii vieläkin ja että olisi kasvanut monta senttiä.

Tänään siis tasan 12+0.

Pitäisiköhän tästä nyt sitten tehdä odotusblogi??

2010-05-10T17:40:01+03:00

Kahteen kertaan käyty alkuraskauden ultrassa, jossa syke on näkynyt hienosti. Olo on ollut aivan järkyttävän pahoinvoiva. Oikeasti, ei tätä voinut osata kuvitella. Jotenkin näiden vuosien aikana on romantisoinut koko odotuksen, kuinka olisin aivan ihanan hehkeä odottaja. Paskat, sanon minä. Kyllä tästä on hehkeys kaukana. Miksei kukaan kertonut minulle, etten moneen viikkoon pysty laittamaan ruokaa? Avaamaan jääkaapin ovea? Käymään kaupassa? Syömään lämmintä ruokaa? Olemaan hereillä ilta kahdeksan jälkeen? Käymään suihkussa? Tai kuivaamaan hiuksia? Aloittamaan aamua oksentamatta? Toisaalta, voi olla että nämä asiat olen kuullutkin, mutta vain sivuuttanut olan kohautuksella, sillä eihän näistä millään oikeasti ole väliä, kun tietää mikä palkinto tästä järkyttävästä olosta tulee... toivottavasti. Ja kyllähän tämä olotila kai muutaman viikon päästä alkaa jo helpottamaan. Se minulle on kyllä kerrottu.

Töissä alkaa olemaan vaikeata asian salaaminen. Jätin viime viikolla kevätkauden avajaiset väliin vedoten huonoon oloon. Ts. olin alkuviikosta kaksi päivää töistä pois huonovointisuuden takia niin sitten vielä perjantaina selittelin väsymystäni sillä "vatsataudilla". Katseista huomaan, että ihan kaikille ei kauhean kauaa mene läpi. Pomo tietää (eri pomo kuin viime keväänä juttuja levitellyt) ja yksi luottotyökaveri, muut olkoot hämärän peitossa elokuun alkuun. Nimittäin, jos kesäkuun ekaviikolle pystyn tämän pimittämään niin sitten näenkin suurinta osaa työkavereista vasta elokuussa!!

Omalle äidille kerroin heti silloin plussatestin tehtyäni, appivanhemmille kerrottiin eilen, pakkohan se oli kunnei äitienpäivälounas tahtonut upota. Voin kertoa, että kyllä meni tulevilta isovanhemmilta pasmat totaalisen sekaisin. Aika ihanan liikkistä. Jotenkin tosi paljon heidän takiaan toivon tämän onnistuvan. On nimittäin ihan viimeiset hetket heillä tulla isovanhemmiksi, koska ainoan lapsensa puoliso (siis minä) täytän tänä vuonna nelkyt vee.

Hitto, että turvottaa. Iltapäivisin kun ajelee töistä kotiin niin on ihan pakko avata housunnapit (ja oikeestaan vetskarikin), kun puristaa niin kamalasti. Jotenkin selitän sen sillä, että vaikkei vauvavatsa vielä ole kasvanut, niin se pieni mansikan kokoinen sikiö siellä nostelee noita omasta takaa olevia mahamakkaroita ylöspäin niin ettei ne enää mahdu housuihin. Vai mitenköhän se nyt oikeesti onkaan?

Näinhin mietteisiin tänään.
Viikkoa 8+0 eli yhdeksäs lähti käyntiin...

Huono olo

2010-04-25T19:54:01+03:00

Eli erittäin huono olo, syö tai on syömättä. Kumpikaan ei oikein nyt auta. Koko viikonloppu mennyt levätessä ja potiessa huonoa oloa. Kiva mennä töihin ja olla kuin ei olisikaan :) Vielä viikko ultraan... tottakai se mietityttää vaikka kuinka yritän olla miettimättä asiaa. Olen järjestänyt lähes joka illaksi jotain ohjelmaa ensi viikolle, ettei tule vaan aika pitkäksi. Tänään 5+6.

5+1

2010-04-20T11:17:01+03:00

Aika vähän on viikkoja. Olo on vieläkin todella epäuskoinen. Ultraan on aikaa 13 päivää... (mä alan kuullostaan ihan keskustelupalstaodottajalta), kyllä mä ainakin sinne saakka osaan pitää suuni täällä töissä kiinni. Pakko. Mä en jaksa sitä viime talvista rumbaa uudelleen. Hyvää tarkoittavat ihmiset päästelevät suustaan sammakoita. Tiedetään, tiedetään, se on tosi vaikeaa. Itsekin varmaan syyllistyn aika usein sammakoiden viljelyyn, mutta nyt en halua kuulla niitä ollenkaan. Toisekseen se asia (sekä raskaus että keskenmeno) levisivät kulovalkean lailla täällä vaikka olin nimenomaan toivonut, ettei siitä puhuta. Jopa esimieheni sortui ja jopa sellaiset jotka eivät raskaudesta tienneet, tiesivät sitten kuitenkin keskenmenosta ja kaavinnasta. Se jotenkin sattui eniten.

Toivotaan nyt, että on jotain salattavaakin.

Epäsosiaalisuuden huipentuma

2010-04-16T15:13:01+03:00

Ensin valitin, että vauvatoivekeskustelupalstoilla on sellainen meininkin, ettei sitä jaksa. Kp:t, yk:t ja kaikki muutkin ihmeelliset lyhenteet ei kyllä jaksa kiinnostaa tai se, että joku raskautuu ensimmäisestä kierrosta (tai toisesta ja se olikin sitten kovan vääntämisen takana) ja sitten kun tekee plussatestin, niin sitten ei jaksa näköjään raskautuneidenkaan palstat kiinnostaa. Ei kiinnosta se, onko jollain paha olla vai ei ja onko jonkun oireet nyt kadonneet tai millaista vuotoa tänään on tullut tai kenelle on jo kerrottu... kuten jo edellisessä kirjoituksessani kirjoitin, suhtaudun tähän omaan plussaani jotenkin (kumman) kylmän viileästi. Ei minulla ole mitään oireita. So? Pitäiskö olla, eihän mun kroppa oikeestaan edes vielä tiedä onko se raskaana, siis jos on. Hedelmöittymisestä on tuskin kolmea viikkoa. Ja oli oireita tai ei, niin sille asialle mä en juuri nyt voi mitään. En yhtään mitään. Kuukautiset on poissa ja raskaustesti on ollut positiivinen, se on ainoa mitä tällähetkellä voi tietää. Kahden viikon päästä on ultra, sitten tiedän enemmän, oli oireita tai ei. Ekassa raskaudessa, siinä tuulimunasellaisessa, oli oireita ihan tarpeeksi ja silti siitä ei mitään syntynyt, joten"ei vaan voi tietää"!

Vertaistukeakaan minä en oikeastaan kaipaa. Vertaistuki, mitä sekin sitten oikein tässä tilanteessa tarkoittaisi? Tukea minä kyllä kaipaan, mutta kenties sitten omilta ystäviltäni ja läheisiltäni. Heti kun vaan uskallan heille tämän asian kertoa. Tänään jo töissä meinasin lipsauttaa, mutta sain pidettyä suuni kiinni. Muuten kyllä kertoisinkin, mutten jaksa osaa ihmisiä meillä töissä (tekopirteyttä, tekoystävällisyyttä, tekoystävyyttä (ja tiedän tämän siitä, että samainen nainen joka esittää ystävääni käy selkäni takana haukkumassa minua esimiehelleni)) ja haluan siksi pitää tämän asian ihan hissukissun niin kauan kuin pystyn. Niin. Sellaista tänään, taidan laittaa ruokaa.

Sulattelua

2010-04-15T16:53:01+03:00

Tässä on nyt sitten 5 päivää mennyt uutista sulatellessa -ja uusia raskaustestejä tehdessä, kyllä se nyt vahvasti siltä näyttää että raskaana ollaan. Käsittämätöntä. Olo on mainio ja olen todella pirteä eikä mistään oireista ole tietoakaan. Lääkärissäkin jouduin jo käymään verenpainelääkitystä muuttamassa, joten olen jo joutunut tämän asian ääneenkin sanomaan. Muuten siitä ei sitten tiedäkään kuin mies ja terveydenhoitaja töissä (kun kävin verenpainetta mittauttamassa niin samalla sitten kerroin...), enkä oikein tiedä koska tästä uskaltaa kenellekään puhua. Vapun jälkeen on eka ultra ja sitten seuraavalla viikolla neuvola. Muistan, kun viimeksi reilu vuosi sitten soitin neuvolaan ja lääkärille niin väänsin kyyneleitä enkä meinannut saada sanottua asiaa, nyt suhtaudun tähän jotenkin kylmän viileästi enkä lainkaan tunteella. Ihme juttu. Ultraan pääsenkin sitten tuonne lapsettomuuspolille, koska heidän asiakkaansa jo olin. Se taas on kiva juttu.

Jotenkin on sellainen "katsotaan nyt mitä tuleman pitää, päivä kerrallaan" -olo, hyvin rauhallinen sellainen. Toisaalta mietin jo tulevaakin, vapun jälkeen meillä on töissä perinteiset kesäkauden avajaiset ja niissä en kyllä ole koskaan ollut selvinpäin, joten saatan herättää hieman ihmetystä seurassa, lisäksi mietin pystynkö pitämään tämän töissä salaisuutena kesäkuun ensimmäiseen viikkoon, jonka jälkeen voisin jäädä lomalle ihan muina naisina ja kertoa asiasta vasta loman jälkeen. Näinhän tämä selviäisi osalle porukasta vasta elokuussa. Sen pidemmälle en kyllä vielä uskalla miettiä. Kesäkuun alussa olisi se 12 viikkoa täynnä. Onko tämä todellakin totta? Se kai selviää minulle siellä ultrassa...